4 annosta
Ainekset:
Sokerikakkupohja (valmispohja tai itse tehty kääretorttupohja)
Vadelmia
Syntisen hyvää suklaakastiketta
Vaniljajäätelöä
Marenki
2 munan valkuaista
1 dl sokeria
1-2 tl Cointreau-likööriä
Valmistus:
Valmista Syntisen hyvä suklaakastike. Valmista marenki. Erota munista keltuaiset ja valkuaiset. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi (kova vaahto = pysyy astiassa vaikka astian kääntää ylösalaisin) ja lisää joukkoon lopuksi sokeri ja Cointreau-likööriä maun mukaan (1-2 tl). Jos valkuaisvaahto pääsee löystymään, vatkaa vaahto uudelleen kovaksi.
Murra kakkupohjasta sopivia paloja annosvuoan pohjalle siten, että astian pohja peittyy. Ripottele kakkupohjan päälle kohmeisia vadelmia sekä syntisen hyvää suklaakastiketta. Lisää annosvuokaan vaniljajäätelö mahdollisimman isona palana. Levitä päälle marenki "kanneksi". Älä jätä marenkiin aukkoja, koska silloin jäätelö sulaa.
Paista 225-250 C uunissa muutama minuutti eli kunnes marengin pinta on kauniin rusehtava. Tarjoa heti.