perjantai 20. syyskuuta 2013

LIPSTIKKAKEITTO

1 mukillinen lipstikanlehtiä
2-3 raastettua perunaa
4-5 silputtua sipulia
2 salvian lehteä
6 basilikan lehteä
nippu persiljaa (sileälehtistä)
voita
3-4 kasvisliemikuutiota
2 l vettä
1+1 dl kermaa
3 rkl vehnäjauhoja (Maizenaa)
mustapippuria, suolaa

Silppua lipstikka, kuullota sipuli voissa, lisää lipstikka, kuullota myös.
Lisää vesi ja liemikuutiot, sekä raastettu peruna, salvia ja basilika.
Keitä 1 /2 tuntia, lisää 1 dl kermaa, keitä vielä ½ tuntia.
Suurusta vesitilkkaan sekoitetuilla jauhoilla, sekoittele ja keitä suurus kypsäksi.
Ota liedeltä ja lisää 1 dl kermaaa, sekä silputtu persilja. Anna vetäytyä tovi.
Mausta vastajauhetulla mustapippurilla ja tarvittaessa suolalla.
(Voit halutessasi jättää kerman pois, tai käyttää kasvisrasvavalmistetta)


Avaa resepti

keskiviikko 13. tammikuuta 2010

Biff á la Rydberg (4 annosta)

Tämä upea ruotsalainen klassikko tarjoiltiin ensi kertaa tukholmalaisen Hotel Rydbergin (1857-1914) ravintolassa.



Ainekset


600 g marmori-ulkofileetä tai härän sisäfileen kapeampaa häntäpäätä
6 suurta perunaa
2 keltasipulia
voita paistamiseen
suolaa
mustapippuria
neljä kananmunankeltuaista kuoren puolikkaisssa
(etikkakurkkuja ja punajuurta)

Valmistus

Kuori ja kuutioi perunat pieniksi, samankokoisiksi kuutioiksi. Keitä 2–3 minuuttia kiehuvassa, suolatussa vedessä ja huuhdo nopeasti kylmän veden alla. Valuta ja kuivaa.

Silppua sipuli. Leikkaa liha kuutioiksi - vähän perunakuutioita suuremmiksi.

Paista ensin perunakuutiot voissa kypsiksi ja kauniin kullanruskeiksi. Paista sipuli erikseen kuultavaksi. Sekoita ainekset, suolaa kevyesti ja pidä lämpimänä.

Avaa kananmunat varovasti, jotta kuoret jäävät ehjiksi. Erottele valkuainen keltuaisesta ja jätä keltuaiset kuoriinsa.

Paista lihakuutiot pienissä erissä voissa, jottei lihaneste pääse valumaan.

Mausta liha varovasti suolalla ja pippurilla. Tarjoile heti kuumana, kylmän oluen ja snapsin kera.


Avaa resepti

tiistai 7. huhtikuuta 2009

Ideoita / ajatuksia tulevaisuuden varalle

Kokonaisena grillattu ankka
Täytteenä voisi toimia tuoreet kirsikat + salottisipuli + valkosipuli + konjakki


Avaa resepti

maanantai 15. joulukuuta 2008

Suklaa Mud Cake

Kakkuohje on Tupperware:n resepti.

4 kananmunaa
2 dl sokeria
200 g tummaa suklaata
200 g voita
2,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sulata voi ja suklaa. Kaada rasvasuklaaseos vaahdon joukkoon ja sekoita. Lisää jauhot, joihin on sekoitettu leivinjauhe. Sekoita varovasti. Kaada taikina vuokaan (2,5 l) ja paista uunin keskiosassa +200C, n. 14 min. Kakun tulee olla uunista otettaessa reunoista kypsä, mutta keskeltä hyllyvä. Kakun voi valmistaa päivää ennen tarjoilua. Koristele kakku halutessasi tomusokerilla ja tarjoile esim. jäätelön, maustetun kermavaahdon tai vadelmakastikkeen kera.


Avaa resepti

Ota mitä kaapista löytyy -pastavuoka

Tämä pastavuoka on erinomaisen taipuvainen, eli voit käytännössä soveltaa sitä loputtomiin. Kunhan kaapista löytyy pastaa, kermaa, sipulia ja mielellään jotain juustoa, voit lähteä toteuttamaan itseäsi. Alla kana-feta versio 4-6 ruokailijalle.

Ainekset:
n. 300 g keittämätöntä pastaa (esim. tricolori simpukoita)
n. 500 kanafileitä (maustamattomia, jotka marinoidaan itse sitruunamehulla, valkosipulilla ja yrteillä maustetussa oliiviöljyssä)
1 iso punasipuli
n. 100g fetajuustoa
½ prk aurinkokuivattuja tomaatteja
½ prk jalopenotäytteisiä oliiveja
½ prk marinoituja artisokan sydämiä
1 prk kokonaisia herkkusieniä
1 prk Valion kolmen juuston kermaa
Parmesan juustoa
(Suolaa)
Valko- ja mustapippuria

Valmistus:
Esilämmitä uuni 200 asteiseksi. Keitä pasta ja jätä se reilusti al denteksi. Valuta keitetty pasta hyvin.

Ota kanojen marinadi talteen. Pilko kanafileet ja ruskista ne kuumalla pannulla. Lisää pannulle loppuvaiheessa suikaloitu punasipuli ja paista kunnes se pehmenee.

Hakkaa aurinkokuivatut tomaatit pieneksi. Puolita herkkusienet ja oliivit. Paloittele feta ja artisokat.

Voitele uunivuoka kanojen marinadilla. Lisää pastat, kana-sipuliseos sekä pilkotut kasvikset ja feta uunivuokaan, mausta musta- ja valkopippurilla ja sekoita hyvin. Valuta päälle kanan marinadi ja kolmen juuston kerma. Raasta lopuksi päälle reilusti parmesaania. Paista uunissa kunnes juusto sulaa ja saa kauniin värin (n. 20-30 min.)

HUOM! Oliiveissa ja muissa säilykevihanneksissa on melko runsaasti suolaa, eli sitä ei välttämättä tarvitse lisätä lainkaan vuokaan (varsinkin jos keität pastat reilusti suolatussa vedessä).


Avaa resepti