lauantai 29. joulukuuta 2007

Unkarilaisen kreivittären maksapaistos

Tämä resepti on vuodelta 1963, jolloin olin Koski Tl kunnanlääkärinä ja saimme Hannan kanssa kutsun kuvanveistäjä Yrjö Liipolan kotiin, ystävyytemme jatkui vielä seuraaviin vuosiin. Liipola oli 1900-luvun alussa mennyt naimisiin Itävalta-Unkarin keisarinnan hovineidon, unkarilaisen kreivittären kanssa. Pariskunta oli hienostuneimpia ihmisiä, mitä olemme koskaan tavanneet. Kreivitär kertoi, ettei hän ollut heidän silloin jo puoli vuosisataa kestäneen avioliittonsa aikana kertaakaan tarjonnut kahdesti samaa ruokaa. Me saimme nauttia maksapaistoksesta, joka jäi menuhymme pysyvästi. Parempaa maksaruokaa emme ole löytäneet.

Ainekset
n.½ kg hyvää vasikan maksaa
paketti Amerikan pekonia (vähärasvaista)
2-3 keltasipulia (keskikokoista)
2 hapanta omenaa ,esim- Grammy Smith
1 punainen paprika
valkopippuria
suolaa
voita paistamiseen

Valmistus:
Kuullota sipulirenkaat voissa. Paista pekoni kohtalaisen rapeaksi(ei kuivaksi, kova pekoni ei muutu muhevaksi vaikka haudutettaisiinkin).

Ruskista suikaleiksi leikattu maksa. Pippuroi viipaleet . Kaikki paistot erikseen.

Yhdistä ainekset pannulle, lisää viipaloidut omenat ja paprika. Lisää suolaa tarvittaessa ( huom. pekoni on suolaista, joten se riittää joillekin, itse lisään varovasti suolaa).

Anna hautua kannen alla n. 15 minuuttia, kunnes kasvikset pehmenneet.

Tarjoiluehdotus:
Keitetyt perunat sopivat mielestäni paremmin kuin riisi, mutta kyllä riisikin käy, vaikkei olekaan alkuperäisen reseptin mukaista.

Juomasuositus:
Tarjoile unkarilaisen punaviinin kanssa, esim. Egri Bikaver.