Perinneruokiimme kuuluu graavilohi, josta useita erilaisia muunnelmia. Tässä eräitä parhaiksi koettuja.
Perusresepti
1 kg tuoretta Itämeren lohta
karkeasa merisuolaa
rouhittua tuoretta valkopippuria
tilliä
Aseta lohifile sopivan kokoiseen astiaan nahkapuoli ylöspäin.
Lohen pintaan ja nahalle suola-sokeriseosta suhteessa 3:1
Vältä liikaa suolaamista, joten kalan oltava kylmässä(+1 -+3 C:ssa)
suolauksen ajan. Lohen alle tillinippu tasaisesti levitettynä Valmista 1-2 vrk:n kuluttua, sen jälkeen saattaa tulla liian suolaiseksi, joten sulamattoman suolan voi poistaa astiasta ja laittaa lohen pakastepussiin kylmään.
Tarjoile sitruunamehulla höystettynä.
Kastikkeeksi sopii majoneesi+Tuulan sinappi + sitruunamehu-seos
maun mukaan
Muunnelma n:o 1
Muuten kuten edellä, mutta tilli ja sitruuna jätetään pois.
Lohelle suola - sokeriseos tai ainekset voi sulattaa kiehuttamalla tilkka vettä, korvataan valkopippuri rouhitulla tähtianiksella, liemeen tilkka konjakkia.
Tarjoillaan kuiten edellä, koristeeksi tilliä-
Muunnelma n:o 2
1,5 kg lohta
Vettä
Suolaa
Sokeria
Maustepippuria
Tilliä
Kiehauta vesi (1,5 l) sokeri /1 dl ja suola /2 dl sekä tilli ja maustepippurit (10 kpl)
Jäähdytä liemi. Pane lohifile liuokseen painon alle, valmistuu 1-2 vrk:ssa.
Mielenkiintoista olisi kokeilla , mitä inkiväärin pala, muskottikukka ja/tai 1-2 neilikkaa tekisi mausteliemeen. Lohi on herkkä kala, joten vahvoja mausteita on käytettävä varovasti.